sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Vladimir Putin voitti rehellisissä vaaleissa


Kun yli 60 % äänistä Venäjän presidentinvaaleissa oli laskettu, tulos näytti hyvin selvältä – presidenttiehdokas ja nykyinen pääministeri tulee voittamaan ensimmäisellä kierroksella yli 60 % ääniosuudella.  

Venäjän presidentinvaalit v.2012 olivat aivan ainutlaatuisia korkealaatuisen teknologian ja tiukan valvonnan ansiosta.

”Venäjän presidenttivaalien toteutus näyttää suuntaa vaalivalvonnan uudistumiselle kaikkialla maailmassa. Venäjän presidenttivaalit toteutetaan sellaisen globaalin avoimuuden ja vilpittömyyden vallitessa, ettei koskaan aiemmin maapallolla ole toteutettu tällaisia vaaleja.”


Myös äänestyspaikassa Porissa virallinen vaalitarkkailija painottaa raportissaan, että vaaliviranomaiset noudattivat tiukasti sääntöjä, eivätkä poikenneet säännöistä missään vaiheessa, vaikka joissakin ihmisissä se aiheuttikin suuttumusta.


Kun Putinin voitto varmistui, hän ilmestyi Maneesin aukiolle presidentti Dmitri Medvedevin kanssa puhumaan kannattajilleen, joita oli yli 100 000.

Putin puhui hyvin liikuttuneena, kyynelet silmissä. Hän korosti, että kyse ei ollut ainoastaan hänen valinnasta, vaan Venäjän kohtalosta ja suvereniteetista. Kyseiset vaalit määrittävät Venäjän tulevaisuuden.



Äänestyspaikka Porissa


Kuvissa olevat Venäjän kansalaiset Rimma Salonen ja Valentina Hautala ovat avoimesti ilmoittaneet kannattavansa Vladimir Putinia.


                                          Rimma Salonen


                                          Valentina Hautala