maanantai 21. marraskuuta 2011

Tarkkailijan Johan Bäckmanin raportti Syyriasta

Syyriassa oleva suomalainen tarkkailija Johan Bäckman päivittää säännöllisesti Facebookissa Syyrian tilanteesta. Silminnäkijän raportin mukaan maassa vallitsee rauhallinen ilmapiiri. Johan Bäckman on keskustellut Syyrian presidentti Assadin kanssa.     
”Venäjän lähettämän tarkkailijadelegaation matka Syyriassa jatkuu. Syyrian presidentti Assad otti tänään vastaan Venäjän tarkkailijadelegaation. Presidentti Assad on 45-vuotias, vallassa hän on ollut nyt 11 vuotta. Assadilla oli aikaa keskustella jokaisen delegaation jäsenen kanssa ja vastata kaikkiin hänelle esitettyihin kysymyksiin. Tapaaminen kesti kaikkiaan yli kolme tuntia ja sen aikana käytiin läpi Syyrian tilanne kokonaisuudessaan, Syyrian geopoliittinen asema, Syyrian konfliktin kansainvälistyminen, Syyrian vastainen informaatiosota, maan modernisaatio, puoluetilanne ja uusien puolueiden perustaminen, asevoimien tekninen taso jne. Presidentin mukaan Syyriassa on kolmenlaisia terroristiryhmiä: al-qaida-solut, muslimiveljeskunnan ryhmät ja huumekauppiaiden joukkiot. Muslimiveljeskunta on tehnyt terrori-iskuja jo 1970-1980-lukujen taitteessa. Assadin mukaan hänen maineensa oli erinomainen länsimedioissa vielä muutama vuosi sitten, mutta nyt yhtäkkiä länsimedia toitottaa häntä diktaattoriksi ja oman kansan pyöveliksi. Vaikka länsimedian kuva on muuttunut, hän itse on kuitenkin aivan sama ihminen, Assad sanoi. Kerroin presidentti Assadille mm., että Suomen älymystöpiireissä tuetaan Syyriaa ja että Suomen kansa ja monet upseeritkin vastustavat Suomen Nato-jäsenyyttä, eikä Suomi ole aikeissa liittyä Natoon. Presidentti Assad on nuorekas, sympaattinen ja rauhallinen. Hän kuuntelee hyvin tarkasti mitä hänelle sanotaan ja vastaa nopeasti. Hän on erittäin kiinnostunut vieraista. Assad tunnustaa Syyrian olemassaolevat ongelmat ja keskustelee niistä mielellään. Hän ei missään tapauksessa vaikuta jyrkältä tai radikaalilta. Assadilla on kolme poikaa jotka käyvät tavallista koulua sekä yksi vaimo. Presidentin palatsi sijaitsee näköalapaikalla vuoren harjanteella, mutta mikään ökylinna se ei ole. Presidentin tapaamisen jälkeen kävimme tuntemattoman sotilaan haudalla. Syyria on ollut käytännössä sotatilassa Israelin kanssa vuodesta 1948. Israelia ei tunnusteta ollenkaan valtioksi. Kun kerroin että minäkään en tunnusta Viroa valtioksi, virisi mielenkiintoinen keskustelu. Päivän lopuksi annoin jälleen yhden tv-haastattelun.
Tarkkailijoiden ansiosa valtamediassa levitetyt väärät tiedot Syyrian tilanteesta pystytään nyt korjaamaan.
Silminnäkijän huomautukset:

”Länsimedian levittämät tiedot kranaatti-iskusta Baath-puolueen päämajaan ovat perättömiä; delegaatiomme naureskeli niille koska päämaja on 100m hotellistamme, emmekä huomanneet mitään "iskua". ”

Ko. uutinen jo peruttiin:

http://news.yahoo.com/syrian-army-defectors-deny-attacking-baath-office-084726695.html
”Olisi hyvä jos myös Suomen media peruisi väärän uutisen kranaatti-iskusta jota ei ollutkaan! Väitteet sisällissodasta ovat puppua. Informaatiosota Syyriaa vastaan kovenee. Syyriassa on tietysti ongelmia, mutta mistään "hyökkäyksistä omaa kansaa vastaan" ei nyt ole kyse. Mitään selvää "oppositiota" ei ole ja kysymys onkin tyypillisestä "värivallankumouksesta" eli ulkoa masinoidusta "hallitun kaaoksen" luomisesta.”

perjantai 30. syyskuuta 2011

Venäjän presidentti avautuu yleisölle

30.9.2011 Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on antanut haastattelun Venäjän johtaville TV-kanaville. Haastattelussa Venäjän presidentti vastasi kysymyksiin siitä, miksi hän päätti olla itse asettumatta ehdokkaaksi presidentinvaaleissa, vaan ehdotti Venäjän pääministeriä Vladimir Putinia.

Dmitri Medvedev korosti, että päätös on hyvin harkittu ja perustuu mielipidekyselyjen analyysiin, josta selviää, että Vladimir Putin on selvästi maan suosituin ja kunnioitetuin poliitikko, ja koska sekä presidentti että pääministeri edustavat samaa poliittista tahoa (puoluetta), on epäloogista lähteä kilpailemaan toista vastaan presidentinvaaleissa. Medvedev huomautti, ettei muissakaan maissa yleensä asetetta kahta presidenttiehdokasta samasta puolueesta.

Suomessakin on varmasti vaikeaa kuvitella, että esimerkiksi Niinistö ja Stubb asettuisivat yhdessä samaan aikaan presidentinvaaleissa.

Presidentti Medvedev myös selitti, miksi hän oli aiemmin antanut ymmärtää, ettei jatkokausi ollut poissuljettu, vaikka kuten on käynyt ilmi presidentin ja pääministerin lausunnoista, heillä on alusta asti ollut sopimus tulevasta vallanjaosta. Dmitri Medvedev perusteli, että poliittinen tilanne ja kansalaisten mielipide voi muuttua, sen takia tilannetta piti tarkkailla ja varmistaa. Venäjän presidentti korostaa, että kyse on vain asettumisesta ehdokkaaksi – lopulliset valinnat tekevät äänestäjät. Venäjän muidenkin merkittävimpien puolueiden puheenjohtajat ovat ilmoittaneet asettuvansa ehdokkaiksi presidentinvaaleissa.

Dmitri Medvedev huomauttaa, että valtion johtajalle maan etu pitää aina olla etusijalla, eivätkä henkilökohtaiset kunnianhimoiset pyrkimykset.

Presidentti Medvedevin haastattelu:


         


In English:



Vladimir Putinin puhe historiallisessa Yhtenäisen Venäjän kokouksessa 24.9.2011



Yhtenäisen Venäjän kokous 24.9.2011: 
puolueen puheenjohtajan Vladimir Putinin ja Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin puheet – linjaukset ja ehdotukset tulevasta vallanjaosta


 

lauantai 24. syyskuuta 2011

IMF pyytää Venäjältä apua

Eurooppalaiset asiantuntijat arvioivat, että dead line euron pelastamiselle on G20-maiden marraskuun kokous Ranskassa (SkyNews).
Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) pyytää apua BRICS- mailta. IMF korostaa, että erityisesti Venäjällä ja Kiinalla on huomattavia valuuttavarantoja, jotka voivat pelastaa euron. IMF arvioi, että euron romahtaminen vaikuttaisi negatiivisesti myös Venäjän ja Kiinan talouden kehitykseen.

 Ukrainalaiset tiedotusvälineet otsikoivat asiasta seuraavasti:

МВФ просит о помощи Россию: Путин - дай денег!”
(”IMF pyytää Venäjältä apua: Putin – anna rahaa!”)



Lisää aiheesta:





”Конкретные сроки грядущего краха (или возможности его избежать) назвали в Великобритании: канцлер казначейства Джордж Осборн дал на спасение евро шесть недель, передает SkyNews. По его словам, "дедлайн" - это ноябрьский саммит G20 во Франции, там должны быть предложены конкретные меры, иначе будет поздно.

Россию просят о помощи
По словам Борджеса, всеобщая заинтересованность (в том числе стран БРИКС) в сотрудничестве естественна - хотя бы потому, что " у некоторых стран БРИКС, включая Россию и Китай, имеются огромные резервы капитала", которые нужно размещать, "и если евро пострадает, то сильно пострадают и они". К тому же растущее "отвращение к риску" у инвесторов "означает отток капиталов с формирующихся рынков, которым это невыгодно", напомнил специалист.”







lauantai 3. syyskuuta 2011

Ikuinen muisto

7 vuotta on kulunut hirvittävästä tragediasta, joka tapahtui Beslanissa, Pohjois-Ossetiassa.
Tragedian julmuus on aivan käsittämätön, koska terroristien teko oli suunnattu pieniä lapsia vastaan. Terroristit esittivät Venäjälle uhkavaatimuksia, pidättäen panttivankina koululaisia järkyttävissä olosuhteissa. Beslanin tragedia on vaatinut yli 300 ihmishenkeä, suurin osa menehtyneistä oli lapsia.

http://rt.com/news/beslan-school-seige-anniversary/





http://www.1tv.ru/news/social/184280



sunnuntai 28. elokuuta 2011

Poliittiset asetelmat Venäjän vaalien alla

Vaalien alla Venäjän poliittisella kentällä vahvistuu isänmaallinen painotus.

Useat mielipidekyselyt ja analyysit osoittavat, että Venäjän kansalaiset eivät ole erityisemmin ihastuneet ns. länsimäiseen demokratiaan, eivätkä kaipaa länsimäistä liberalismia, vaan haluavat pitää kiinni perinteisistä arvoista.

Venäjän Kommunistisen Puolueen suosio näyttää kasvavaan, selvästi suosituin puolue on kuitenkin Putinin Yhtenäinen Venäjä (lähes puolet on ilmoittanut äänestävänsä Yhtenäistä Venäjää).

http://vybor-naroda.org/stovyborah/2318-reytingi-prezidenta-premera-i-partiy-na-4-avgusta-fom.html

Toukokuussa 2011 Vladimir Putin ilmoitti Kansan Rintaman muodostumisesta Yhtenäisen Venäjän ympärille, mikä tarkoittaa sitä, että ei-puoluejäsenet voivat myös asettua ehdokkaiksi.

Venäjän Nato-valtuutettu Dmitri Rogozin ilmoitti, että Venäjän yhteisöjen kongressi – järjestö (KRO), jota Rogozin oli perustamassa 1990-luvulla ja joka keskittyi entisten neuvostotasavaltojen venäläisvähemmistöjen oikeuksien ajamiseen, on virallisesti rekisteröity. Arvioidaan, että KRO liittyy Putinin Kansan Rintamaan. Useiden tulkintojen mukaan myös venäläisestä isänmaallisuudestaan tunnetun Rogozinin rooli Venäjän sisäpolitiikassa korostuu.

http://www.rosbalt.ru/main/2011/08/19/881191.html

Venäjän Nato-valtuutettu Dmitri Rogozin esittää laulun ”За Родину!” (”Isänmaan puolesta!”)




tiistai 16. elokuuta 2011

"Iran has more freedom than other countries"

Iranian president Mahmoud Ahmadinejad in his interview to RT stated that Iran has more freedom than other countries and that Europeans and Americans need freedom more than others.

Iranian president believes nuclear weapons should be left in the previous century, because “This century is the century of knowledge and thinking, the century of human beings, the century of culture and logic.”

Mahmoud Ahmadinejad addressed the viewers expressing his hope that finally peace will prevail in the world.

“We really love all human beings: language, race, color of skin does not matter. Wherever there is a human being, there is someone that must be respected. We are really sad when we see discrimination and poverty in the world. Hopefully there will come a day when there is no discrimination or poverty. We are very sad that the world is suffering from conflicts and hope that peace will prevail in the world. This is the history of our country – peace, wellbeing, security and friendship for all, respect for all. This is not going to happen unless we all unite, we should all be together to build a better tomorrow – and that day will come.”




lauantai 13. elokuuta 2011

Alexander Lukashenko exposed the true face of American democracy

President of Belarus Alexander Lukashenko gave an interview to the Washington Post where he exposed the true face of American democracy. He believes that there is more democracy in Belarus than in the USA and pointed out that though political figures in American system might change the regime always remains the same – the dictatorship, where even "the movement of rats" is strictly controlled.

Alexander Lukashenko also suggested that the “opposition” to Obama in the USA ("represented by businessmen and certain security forces") will not let him realise his program and that Obama might even be assassinated like JFK, if he is too persistent.

Belarusian president spoke very highly of the Russian Prime Minister Vladimir Putin, stressing that Putin is a man of principal and always keeps his word, which can not be said about the West, that breaks the promises.



keskiviikko 3. elokuuta 2011

Vladimir Putin foorumilla Seliger- 2011

1.8.2011 Venäjän pääministeri Vladimir Putin vieraili nuorisofoorumilla Seliger- 2011.
Foorumilla Putin osallistui elokuvaprojektiin ”Sinun sotaelokuvasi”, jossa pääministeri kertoi, kuinka hänen taisteluissa vaikeasti haavoittunut isänsä pelasti lähellä kuolemaa olevan äidin.


Vladimir Putin keskusteli myös nuorten kanssa politiikasta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä.
Nuoret kertoivat, että haluavat nähdä Venäjän maailman vahvimpien valtioiden joukossa. Pääministeri korosti, että tavoitteiden saavuttamiseksi kaikkien Venäjän kansojen pitää yhdistyä haasteiden edessä. Putin painotti, että Venäjän valtion voima on sen monimuotoisuudessa ja perinteisessä monikulttuurisuudessa. Mm. sen takia Neuvostoliiton hajoaminen oli tragedia, koska perinteiset vuosisatojen yhteydet, jotka yhdistivät kansoja ja loivat pohjan infrastruktuurille jo Venäjän imperiumin aikana, katkesivat ja perusteet romahtivat.

Vastatessaan nuorten kysymyksiin Valko-Venäjän ja Etelä-Ossetian tulevaisuudesta, pääministeri sanoi, että kyseisten maiden yhdistäminen liitoksi Venäjän kanssa riippuu täysin em. maiden kansalaisten tahdosta.

Nuoret esittivät myös kysymyksiä ulkopolitiikasta ja maailmantaloudesta. Vladimir Putin on kritisoinut voimakkaasti Yhdysvaltojen talouspolitiikkaa, koska USA:n velkataakka on valtava: maa elää velaksi ja siirtää vastuuta muille maille, eli toimii maailmantaloudessa, kuin loinen.

Venäjän pääministeri on myös arvostellut Naton toimia ja sotilasliiton omaperäisiä tulkintoja, jotka koskevat YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä. Vladimir Putin myös huomautti, että niiden, jotka ovat keränneet valtavia määriä aseita, pitää käyttää ne aseet puolustuskeinona, eikä hyökkäystarkoituksessa missä huvittaa. Putin korosti, että sotilaallisin keinoin tilannetta ei pysty ratkaisemaan, vaan tarvitaan poliittisia ratkaisuja.

Vladimir Putin kehotti nuoria osallistumaan Venäjän tulevaisuuden ohjelman kehittämiseen Kansan Rintaman puitteissa.

Vladimir Putinin keskustelu nuorten kanssa Seliger-foorumilla on luettavissa kokonaisuudessaan:


”Председатель Правительства Российской Федерации В.В.Путин пообщался с участниками молодёжного образовательного форума «Селигер-2011»”

Videomateriaali aiheesta:


«Здесь собираются люди, которые ищут, предлагают, добиваются своих целей для того, чтобы и себя развивать, и страну нашу делать крепче, мощнее, величественнее».


lauantai 30. heinäkuuta 2011

Estonian Authorities Promote Neo-Nazism

After horrible events in Norway and the massacre organized by an ultra-nationalist, Estonian authorities actually make a mockery of the European tragedy and demonstrate their contempt towards the victims of the terror attack by promoting neo-Nazism.

“A convention of Estonian SS Division veterans has found its guardian angel in the form of the Estonian authorities, who are protecting it from any unpleasant meddling by the international anti-fascist movement.
­Finnish human rights activist and chairman of Finland’s Anti-fascist Committee, Johan Backman, has been prevented by police from entering Estonia to participate in an anti-nazi rally.”


While the whole Europe is in a state of shock after the terror attack committed by a far-right ultra-nationalist and people are grieving with the Norwegians, at the very same time Estonian authorities ensure the protection for the glorification of Nazism in order to justify their apartheid policy towards Russian-speaking minorities in the country.

Taking into account the rise of neo-Nazism in Europe and the drastic consequences of this phenomenon, it’s high time to discuss the issue in the international organizations in order to take necessary measures and to prevent the destructive development caused by the rise of neo-Nazism.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Remembering

22.6.2011 – 70 years since the beginning of the Nazi-Germany’s aggression on the USSR.
Peoples in the Soviet Union and many European countries had to fight for their survival and in fact for the survival of the whole civilization, because Nazi-Germany was sowing destruction by imposing fascism - totally inhumane based on hatred towards different ethnic and religious groups ideology, which praised the annihilation of so called subhumans.



Soviet, Russian people paid the heaviest price for the defeat of Nazis – over 27 million soviets lost their lives in World War II, the bloodiest war in history, which claimed tens of millions lives in Europe alone.


The Soviet Union with the support of allies and progressive forces in different countries managed to defeat the monstrous state of Nazi-Germany. This victory laid the foundation for the formation of today’s democratic European order.

Nowadays attempts to falsify the events, to rewrite history and equate victims with the aggressor become frequent in several countries. The reasons are obvious – elimination of the present world order by reviving fascism and the formation of the new world order based on the dictatorship of the very few.


At Russia’s Government Presidium meeting:

Vladimir Putin: “Today is June 22, the Day of Memory and Sorrow. The Great Patriotic War, which killed 27 million of our countrymen, began 70 years ago. We bow low before the veterans of the Great Patriotic War. Eternal memory to all those who gave their lives for the homeland, for the people and for our future.”
“With this in mind, I would like to say the following. Virtually all Russian families have suffered as a result of the Great Patriotic War – World War II. The memory of courage and the heroic feats of our fathers, grandfathers and great-grandfathers, pride for the great victory and the pain of irretrievable loss pass on from generation to generation. There is no need to explain why Russian society responds with such anguish to any attempts to falsify history – the history of the Second World War, the Great Patriotic War – and to the desecration of the memory of victors. It is our duty to cherish and defend the truth about the war, the priceless experience of allied partnership and genuine heroes, whom time cannot conquer.”


Russia’s Prime Minister Vladimir Putin warned against the attempts to distort the outcome of World War II.

“Attempts to rewrite history may lead to unpredictable consequences – Putin”

 http://rt.com/politics/putin-history-ww2-ussr/

“Russia’s Prime Minister Vladimir Putin has warned against attempts to rewrite WW2 history, saying that it may lead to unpredictable consequences and undermine the basic principles of the modern world order.”

“According to the premier, Russia should maintain its stance on the issue and remain firm and consistent.”

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Venäjän Päivä – День России

12 kesäkuutta juhlitaan Venäjän Päivää.



Раздел: Новости

День Рождения страны. 12 июня - главный государственный праздник России

12.06.2011
12 июня - важная  дата в истории становления российской государственности. В этот день в 1990 году  Съезд народных депутатов РСФСР принял... Подробнее »


Juha Molari on aivan erinomaisesti kirjoittanut Venäjän kansallisesta juhlasta. Juhan blogeista löytyy myös runsaasti videomateriaalia aiheesta.



Suomessakin on juhlittu Venäjän Päivää. Venäjän edustustot järjestivät vastaanottoja kansallisen juhlapäivän kunniaksi.



Kuvassa Venäjän pääkonsuli ja Suomi-Venäjä-seuran edustaja Venäjän Päivän vastaanotolla.

На фотографии Генеральный консул РФ и представитель общества дружбы Финляндии-России на приёме в честь Дня России.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Valtiollinen kidnappaus?

-->
6.6.2011 Suomi on vastannut Venäjän noottiin, joka koski Anton-tapausta. Suomen viranomaisten mielestä asiassa toimittiin Suomen lain mukaan.

Sinänsä väite, että ihmisten salakuljettaminen diplomaattiauton takakontissa rajan yli olisi Suomen lain mukaista, on absurdinen. Siitä voi hyvinkin tulla ennakkotapaus, joka rohkaisisi vastaavanlaista kuskaamista eri suuntiin.

Äskettäin venäläiset tiedotusvälineet ovat julkaisseet artikkelin, joka pohjautuu julkistettuun KRP:n materiaaliin liittyen Anton-tapaukseen ja Venäjän syytteensiirtoon.  



”Полиция Финляндии раскрыла секретные документы уголовного дела о похищении Антона Салонена. Рассекреченные материалы обнажили откровенно русофобские настроения финнов. В организации похищения 5-летнего Антона – сейчас мальчику уже семь – принимали участие больше десяти человек – сплошь дипломатические сотрудники. В одной цепочке оказались представители Генконсульства Финляндии в Петербурге и сотрудники финского посольства в Москве, а также Министерства юстиции Суоми.”


Artikkelissa siis todetaan, että KRP:n materiaalit paljastivat Suomen viranomaisten ”russofobisen luonteen” ja että Antonin sieppauksen järjestämiseen osallistui yli 10 ihmistä – enemmäkseen suomalaisia diplomaatteja, nimittäin Suomen Pietarin pääkonsulaatin ja Suomen Moskovan suurlähetystön edustajia, mutta myös Suomen oikeusministeriön virkamiehiä.

Erityisesti artikkelissa keskitytään entiseen konsuliin Simo Pietiläiseen, joka mm. valtakunnansyyttäjänviraston mukaan syyllistyi rikokseen salakuljettamalla ihmisiä rajan yli. Tiedotusvälineet kertovat, että kuulusteluissa Pietiläinen olisi tunnustanut inhoavansa kaikkea venäläisiin ja Venäjään liittyvää: Venäjän lainsäädäntöä ja virkavaltaa, venäläisiä ihmisiä jo koko Venäjän valtiota. Lisäksi Pietiläinen olisi kehunut, että hänellä on kokemusta lasten salakuljettamisessa ja että sen takia häntä arvostetaan Suomen ulkoministeriössä. Artikkelissa esitetään arvioita, että ilmeisesti kannattaa varautua Pietiläisen uusiin ”sankaritekoihin” lasten salakuljettamisessa Venäjältä.

”Неудивительно, что в сообщниках у Салонена оказался Симо Пиетиляйнен, который, судя по публикациям в СМИ, является ярым противником России. Так, на одном из допросов он признался в том, что с презрением относится ко всему «русскому» и «российскому»: законам, правоохранителям, суду, людям, да и к самой стране тоже. Кроме того, он хвастался тем, что у него завидный опыт в делах по контрабанде детей и что в связи с этим он на хорошем счету в финском МИДе. В ближайшее время можно ждать от Пиетиляйнена еще с десяток «подвигов» по спасению финских детей, которые якобы были незаконно вывезены в Россию.”

KRP:n asiakirjoihin perustuvasta artikkelista selviää myös Suomen pääkonsulin Olli Perheentuvan aktiivinen rooli äidiltä siepatun lapsen piilottamisessa konsulaatin tiloihin, sekä Suomen oikeusministeri Tuija Braxin yritys painostaa Venäjän viranomaisia Antonin Venäjän kansalaisuuden kumoamiseksi. (Venäjän maahanmuuttovirasto päinvastoin vahvisti Antonin Venäjän kansalaisuuden, jonka jälkeen Pietiläinen päätti käyttää laittomat keinot)

”Интересно, что кроме этой троицы организовать похищение Антона помогли многочисленные высокопоставленные чиновники и дипломаты. Так, генконсул Финляндии в Петербурге Олли Перхеентупа признался в том, что идея спрятать Пааво Салонена и его сына Антона в помещении старого Генконсульства Финляндии на улице Чайковского принадлежит ему (в здании на улице Чайковского Салонены провели больше трех недель. За это время они не  разу не вышли на улицу, а питание для них организовали финские дипломаты). «У меня был такой план, что Антон и Пааво Салонен будут находиться в консульстве до выяснения решения о гражданстве Антона», –  отметил на допросе в полиции Перхеентупа. На генпрокурора России пыталась надавить министр юстиции Финляндии Туия Бракс. В это же время заместитель посла Финляндии в Москве Арья Макконен призывала сотрудников российского МИДа аннулировать российское гражданство Антона.”

Artikkelissa hämmästellään sitä, kuinka lapsen pitäminen konsulaatissa käytännössä panttivankina ja salakuljettaminen takakontissa rajan yli luokitellaan apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöksessä ”vähäiseksi rikkomukseksi”. Venäläiset tiedotusvälineet myös oudoksuvat sitä, että Suomessa todellisia ”kidnappaajia” ylistetään ja väitetään, että heillä mukamas olisi ollut venäläisten viranomaisten lupa toimia niin, vaikka todisteet väitteille ovat sopivasti kadonneet ja Venäjällä heitä vastaan on nostettu syytteet.

”По мнению представителей надзорного ведомства, Салонен вывез собственного сына из России в соответствии с разрешением властей города Балахна. Факты же того, что мальчика буквально держали в заложниках, а затем и вовсе вывезли из страны в багажнике автомобиля, показались прокуратуре «незначительными нарушениями».
Кроме того, власти Финляндии готовы провозгласить всю троицу киднепперов чуть ли не национальными героями, которые действовали во благо. И все это происходит на фоне того, что в России в отношении Салонена и Пиетиляйнена возбуждено уголовное дело по факту похищения ребенка. А документы, которые якобы разрешили Салонену вывезти сына из России, он, по счастливой случайности, потерял... 

Suomalaisten diplomaattien osuuden Antonin salakuljettamisoperaation järjestämiseen paljastettua voi spekuloida, että ulkoministeri Stubb Pietiläisen tavoin julistetaan Venäjällä ei-toivotuksi henkilöksi (persona-non-grata).

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

The Truth about Libya and Syria


Nothing to do with democracy- geopolitics, as usual

NATO against Russia and China





sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Victory Day, 2011

Over 25 million soviet people died in the World War II, defending their own country and other countries against fascism. Soviet people paid a very heavy price for the victory. One should never forget their sacrifice.

Victory Day is celebrated all over the world. In Finland, in Pori different Finnish and Russian organizations as well as General Consul of the Russian Federation participated in the commemoration of Victory Day on 8.5.2011.



perjantai 8. huhtikuuta 2011

The USSR Was Not Doomed – It Was Betrayed?

Political analysts suggest that the USSR was deliberately ruined from inside with the help from outside. The destruction was carried out by corporatists, because the soviet system, especially the soviet economy, possessed a threat to international corporations that rule globally.

”Кто подкупил Горбачёва? ”

”Почему СССР не был обречён? Какие перспективы были у советской экономики конца 1980-х годов? Какова была роль Горбачёва в процессе уничтожения Союза? Мнение историка Андрея Фурсова.”


sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Diplomatic Scandal over Anton Salonen’s Case

The decision of Finnish state officials not to press charges against the Finnish citizens and Finnish diplomat involved in the smuggling of the Russian boy Anton Salonen in the trunk of Finnish diplomat’s car to Finland has caused a diplomatic scandal.

Finnish Prosecutor General admits that the smugglers have broken the law, but defines the crime as “minor” and committed on the basis of “humane” approach. Finnish Prosecutor General also states that all the Russian officials (6 persons) who gave testimonies regarding the case simply lie, though there is not a single piece of evidence to confirm the statements of the suspects.
  


Russia considers the decision of Finnish authorities “unprecedented”. Russia views the decision to be in contradiction with the law and international conventions and to be based on double-standards.
Finnish authorities practically approve smuggling children by diplomats over the border.
Russian Foreign Ministry has issued a release on the subject:


Russian ombudsman Pavel Astahov informs on his official website that Russian Foreign Ministry is preparing a note to Finland on Anton Salonen’s case.


According to different sources Russia is even preparing to expel Finnish diplomats.



http://rimmasal.blogspot.com/2011/03/uusi-nootti-suomelle-ja-diplomaattien.html




tiistai 1. maaliskuuta 2011

Rimma Salonen Is Running for Finnish Parliament

The kidnapped Russian boy Anton Salonen’s mother Rimma Salonen is running for Finnish parliament in April elections. Rimma Salonen has both Russian and Finnish citizenship.

Anton Salonen was kidnapped from his mother in Russia and smuggled to Finland in the trunk of the Finnish diplomat’s car. Rimma Salonen followed her son, but in Finland she was arrested and found guilty. Finnish Foreign Minister Alexander Stubb passed the guilty verdict even before any charges were brought up against Rimma Salonen.

For almost 2 years Anton and his mother have been practically separated from each other and for more than a year they were prohibited to speak their native language – Russian.

According to Russian media Rimma Salonen represents the opposition to the forces mostly associated with Foreign Minister Alexander Stubb that promote anti-Russian policy in Finland.



video

audio

http://kp.ru/online/news/841688/


Rimma Salonen's blogs:

http://rimmasal.blogspot.com/



perjantai 25. helmikuuta 2011

Pariisin rauhansopimus vs. revisionismi

Nykypäivänä Suomessa revansistien revisionistiset historiatulkinnat ovat näkyvästi esillä merkittävissä suomalaisissa tiedotusvälineissä. Erilaiset järjestöt ja poliitikot vaativat Karjalan palauttamista ja sotasyyllisyystuomioiden kumoamista. Em. vaatimusten toteuttaminen tarkoittaisi kuitenkin kansainvälisten sopimusten, nimittäin Pariisin rauhansopimuksen, rikkomista. Kansainvälisten sopimusten rikkominen voi johtaa Pandoran lippaan avaamiseen ja sen myötä globaalikaaokseen.

10.2.2011 Tampereella pidettiin Pariisin rauhansopimuskonferenssi tarkoituksena osoittaa kunnioitusta rauhalle ja kansainvälisten sopimusten noudattamiselle.

Pariisin rauhansopimus solmittiin Pariisissa 10. helmikuuta 1947. Rauhansopimukset solmittiin toisen maailmansodan voittajien ja pienempien häviäjävaltioiden kanssa.
Voittajavaltiot, eli liittoutuneet, etupäässä Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska neuvottelivat rauhansopimukset Natsi-Saksan liittolaisten, eli pienempien akselivaltojen ja niiden kanssa liitossa olleiden maiden: Suomen, Italian, Unkarin, Romanian ja Bulgarian kanssa. Maat saivat jatkaa itsenäisinä valtioina ja niiden sallittiin liittyä Yhdistyneisiin kansakuntiin.

Rauhansopimuksiin liittyivät sotakorvaukset, lupaus pitää yllä vähemmistöjen oikeuksia sekä alueluovutukset - Unkarin ja Slovakian, Romanian ja Unkarin, Neuvostoliiton ja Romanian, Bulgarian ja Romanian sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisiä rajoja muutettiin. Suomen osalta tämä tarkoitti Moskovan välirauhan tekstin vahvistamista. Moskovan välirauha tarkoittaa aseleposopimusta, joka allekirjoitettiin 19.syyskuuta 1944 Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja Suomen kesken. Moskovan välirauha päätti jatkosodan.
Välirauha-nimitys tulee siitä, että kyseinen rauha solmittiin vain 3 valtion, eli Suomen ja Neuvostoliiton sekä Ison-Britannian välillä, ja rauha oli tarkoitettu olemaan voimassa vain väliaikaisesti – pysyvän rauhansopimuksen solmimiseen saakka.

Rauhanehdot olivat alueluovutusten osalta samankaltaiset kuin Moskovan rauhan, joka päätti talvisodan vuonna 1940. Suomen tuli luovuttaa Neuvostoliitolle jatkosodan aikana vallatut Laatokan pohjoispuolen, Karjalankannaksen sekä Kuusamo-Sallan alueen. Uutena vaatimuksena oli Petsamon luovutus Neuvostoliitolle. Hangon vuokraus (Moskovan rauhan ehdot) vaihdettiin Porkkalan alueeseen, joka vuokrattiin Neuvosto­liitolle 50 vuodeksi.

Aluevaatimusten lisäksi rauhanehtoihin kuului myös 300 miljoonan USA:n dollarin arvoiset sotakorvaukset, poliittisista syistä vangittujen henkilöiden välitön vapauttaminen, sotarikollisten pidättäminen ja tuomitseminen sekä fasististen järjestöjen toiminnan lakkauttaminen. Moskovan välirauhan ehtoihin sisältyi vaatimus Suomessa olleiden saksalaisten riisumisesta aseista, mikä johti Lapin sotaan. Juuri Lapin sota, eli Suomen taisteleminen natseja vastaan toisen maailmansodan loppuvaiheessa, vaikutti olennaisesti päätettäessä akselivaltojen kohtalosta – entisenä Natsi-Saksan liittolaisena Suomi sai huomattavasti enemmän itsemääräämisoikeutta muihin akselivaltoihin verrattuna.

Moskovan välirauhaan nojautuvassa Pariisin rauhansopimuksessa vahvistettiin, että akselivaltoihin kuuluneet häviäjämaat eivät saaneet rangaista kansalaisiaan, jotka olivat tehneet yhteistyötä liittoutuneiden kanssa sodan aikana. Niitä velvoitettiin myös kieltämään ja vastaisuudessakin estämään fasististen ja muiden demokratian vastaisten järjestöjen toiminta.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Pariisin rauhansopimuksen ehtojen vahvistamisena pidetään Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välistä sopimusta suhteiden perusteista, joka solmittiin vuonna 1992.
Suomen eduskunta on hyväksynyt kyseisen sopimuksen 22. toukokuuta 1992 ja tasavallan presidentti on ratifioinut sen 26. kesäkuuta 1992. Sopimusta koskevat ratifioimiskirjat vaihdettiin 11. heinäkuuta 1992, ja sopimus on voimassa 11 päivästä heinäkuuta 1992.

Suomen lisäksi Pariisin rauhansopimuksen ehdot koskivat myös yllä mainitut akselivaltoihin kuuluneet maat. Eli Vladimir Putin oli oikeassa, kun Wikileaksin kautta julkisuuteen vuotaneessa keskustelussa Suomen presidentti Tarja Halosen kanssa vuonna 2004 huomautti, että ns. alueiden palauttaminen Suomen ja Venäjän välillä johtaisi laajempaankin rajojen muuttamiseen Euroopassa.

Alueiden palauttamisvaatimukset ovat selvässä ristiriidassa Pariisin rauhansopimuksen kanssa ja voivat johtaa jännitteiden kasvamiseen Euroopassa ja konfliktien eskaloitumiseen. Pariisin rauhansopimuksen ehtojen noudattaminen sen sijaan takaa pitkäaikaista rauhaa ja järjestystä Euroopassa.

Julkaistu: Kansan ääni 1/11




sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Sretenski konferenssi/ Сретенскиe чтения

20-22 helmikuuta Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa Helsingissä pidetään Moskovan patriarkaatin edustuston järjestämä kansainvälinen Sretenski konferenssi, teemana ”Kristuksen valo valaisee kaikkia. Venäjän pyhimykset.”

Konferenssi avattiin Patriarkka Kirillin ja Suomen ortodoksikirkon Arkipiispa Leon alkutervehdyksillä.  

Esitelmissä pohditaan vakaumuksien kunnioittamista, eettisiä kysymyksiä, uskonnon roolia kansallisidentiteetin muodostumisessa, eri kulttuurien vuorovaikuttamista toisiinsa. Esittelijöiden joukossa on sekä venäläisiä että suomalaisia korkeanarvoisia kirkon edustajia (Joensuun Piispa, Narvan Piispa, Arkkimandriitta Kirill), professoreita (mm. Novgorodin yliopistosta, Turun Åbo – Akademista, Manchesterista) ja kirjailijoita. Konferenssiin on saapunut paljon kuuntelijoita.

Tutkimuksesta ”Risti hakaristin varjossa” tunnettu Professori Eino Murtorinne paljastaa, kuinka paljon ortodoksiset perinteet ovat vaikuttaneet inkeriläisten luterilaisuuteen.

Anton-pojan äiti Rimma Salonen omassa esitelmässään kertoo Pyhittäjä Serafim Sarovilaisesta, jota Venäjällä erityisesti kunnioitetaan. Rimma Salonen lisää, että Pyhittäjän nimi tunnetaan myös Suomessa.

”Tsaarin Venäjällä Suomessa oli kaksi Serafim Sarovilaisen kunniaksi omistettua kirkkoa: yksi oli Santahaminan saarella (1908 - 1918), toinen - Helsingissä, kenraalikuvernöörin talossa (1873 - 1917).

Meidän aikanamme Suomessa toimii Venäjän Ortodoksisen Kirkon Serafim Sarovilaiselle omistettu seurakunta Vammalassa, lähellä Tamperetta.”

Konferenssin ehkä tärkein sanoma on yhteisten arvojen vaaliminen epävarmuuden ja ristiriitaisuuksien eskaloitumisen aikana.

Tilaisuuden ohjelmassa on myös miesten kuoro Danilovin luostarista.

 

Программа V Сретенских чтений

«Свет Христов просвещает всех. Святые Руси»,
с 20 по 22 февраля 2011г.

1-ый день, 20 февраля, воскресенье,

начало в 16.00 ч.

1. Приветствие Святейшего Патриарха Московского и всея Руси Кирилла
2. Приветствие Архиепископа Карельского и всея Финляндии Льва

Доклады

1. Епископ Нарвский Лазарь – «Святые Руси. Мученики земли Эстонской»
2. Епископ Йоэнсууский Арсений – «Карельские святые»
3. Архимандрит Кирилл (Говорун) – «Филокализм на славянской почве»
4. Профессор университета г.Великий Новгород Александр Васильевич Моторин –
«Художественные образы святости в свете русского языкового самосознания»
5. Профессор Åbo Akademi г.Турку Antti Laato – «Святые в свете Библии»

Перерыв

6. Протоиерей Вейкко Пурмонен – «Священномученик Александр Хотовицкий – жизнь,
мученическая кончина и канонизация»
7. Профессор Эйно Мурторинне – «Лютеранство Ингермаландии и Русская
православная церковь»
8. Протоиерей Игорь Аксенов, настоятель Ильинского храма г.Выборг – «Особый лик
Русской святости в образе князей-страстотерпцев Бориса и Глеба»
9. Римма Салонен – «Преподобный Серафим Саровский»

2-ой день, 21 февраля, понедельник,

начало в 17.00 ч.

Доклады

1. Священник Виталий Бабушин, настоятель храма прп.Сергия Радонежского в
г.Стокгольме, Швеция – «Юродство на Святой Руси»
2. Профессор университета г.Великий Новгород Виктор Семенович Кутковой –
«Семантика некоторых иконописных приемов при изображении ликов русских
святых»
3. Алексей Ланцов, объединение русских литераторов Финляндии – «Святые Феодосий
Печерский и Алексий человек Божий, как прототипы героев романа
Ф.М.Достоевского «Братья Карамазовы»
4. Докторант Сальфордского университета г.Манчестер, Великобритания С.А.Мудров –
«Христианские церкви в Европейской интеграции»
5. Андрей Межеричер, приход прп.Серия Радонежского, г.Стокгольм, Швеция – «Святой
благоверный великий князь Андрей Боголюбский»

Перерыв

Концерт духовных песнопений
Мужского Праздничного Архиерейского хора Данилова монастыря г.Москва
под управлением Георгия Сафонова

3-ий день, 22 февраля, вторник,

начало в 18.00 ч.

Заключительный концерт
Мужского Праздничного Архиерейского хора Данилова монастыря г.Москва
под управлением Георгия Сафонова

Сретенские чтения пройдут в помещении Российского центра науки и культуры, Хельсинки


Russian media about the conference:






16:26 21.02.11 В Хельсинки проходят "Сретенские чтения"

"Воплощение образов русских святых в искусстве, литературе и историографии обсуждают участники международной конференции "Сретенские чтения", проходящей в Российском центре науки и культуры в Хельсинки.
"Чтения", в которых участвуют православные священнослужители из Финляндии, России, Эстонии, Швеции, Норвегии, и Дании, историки из университетов Турку и Великого Новгорода, Сальфордского университета Великобритании, члены объединения русских литераторов Финляндии, проводятся здесь уже в пятый раз. Приветствия участникам направили Патриарх Московский и Всея Руси Кирилл и глава финской православной церкви, архиепископ Карельский и всея Финляндии Лев. Для обсуждения в этом году предложена широкая тема - "Свет Христов просвещает всех. Святые Руси".
Темы докладов посвящены как образам наиболее ярких святых, чтимых РПЦ, - князей-страстотерпцев Бориса и Глеба, благоверного князя Андрея Боголюбского, Феодосия Печерского, так и отношению к русским святым в Карелии, Эстонии, взаимосвязи разных конфессий и др. С одним из докладов, посвященным преподобному Серафиму Саровскому, выступила россиянка Римма Салонен.
"Это большое событие в жизни наших приходов в Хельсинки, - рассказал представитель РПЦ в Финляндии протоиерей Виктор Лютик. - Хорошим знаком можно считать активное участие Православной и Евангелической лютеранской церкви Финляндии". Тема нынешней конференции, по словам В.Лютика, "всегда актуальна, поскольку святые - это пример для православных христиан", и разговор о них может найти отклик в широких массах верующих."

torstai 10. helmikuuta 2011

Russians in Finland Appeal to Vladimir Putin

Participants of the conference “Children’s rights in Finland” (Tampere, Finland 10.2.2011) appeal to Russian Prime Minister Vladimir Putin asking to interfere and protect them from ”discrimination and abuse exercised by Finnish authorities”, as stated.

The participants tell their tragic stories, how their families were ruined and their children, even babies, taken away from them by Finnish authorities without any explanation and court decision.

Russians in Finland and Finnish human rights activists ask Vladimir Putin to stop “bullying and the persecution of Russians” and violations of human rights in Finland.


Русские в Финляндии пожаловались Путину на притеснения

 

Участники прошедшей в четверг в финском городе Тампере конференции "Права детей в Финляндии" обратились за помощью к премьер-министру России. Участники конференции, организованной Антифашистским комитетом Финляндии, заявили, что возмущены действиями финских властей.

"Мы, участники конференции, призываем Вас, уважаемый премьер-министр России, помочь нам, чтобы остановить систематическое преследование и нарушения прав человека против нас в Финляндии, - говорится в обращении, переданном "Интерфаксу". - Мы выражаем решительный протест в связи с тем, что финские власти незаконно забирают у русских матерей их детей, даже грудных младенцев, в детские дома без предъявления каких-либо документов или решений суда".
Как рассказали участники конференции, русские женщины в Финляндии живут в страхе, потому что никем не контролируемые социальные службы могут отобрать детей и не понесут за это никакой ответственности. Несколько раз у русских женщин забирали детей в детские дома, потому что власти сочли, что существует угроза поездки матери с ребенком в Россию. "Финские власти похищают наших детей, потому что мы хотим поддерживать связь с Родиной", - считают авторы воззвания.
Они выступают за то, чтобы дипломатические представители РФ имели право контролировать все вопросы, связанные с жизнью граждан России в Финляндии. В обращении содержится возмущение и протест против сложившейся практики, когда "в отношении русских детей осуществляется насильственная дерусификация, детям запрещается говорить на своём родном русском языке."
В документе приводится ряд конкретных фактов в доказательство справедливости своих требований, а также содержится просьба "положить конец систематическому преследованию и издевательству, оскорбляющих человеческое достоинство и уничтожающих семейную жизнь, направленных против граждан России и проживающих в Финляндии русских". В обращении содержится также предложение создать действующую на постоянной основе русско-финляндскую комиссию по правам ребёнка.


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Sotasyyllisyystuomioiden kumoaminen ja seuraukset

KD:n kansanedustaja Bjarne Kallis on jättänyt lakialoitteen, ”jonka tarkoituksena on mahdollistaa se, että Korkein oikeus voisi kumota ne tuomiot, jotka annettiin niin sanotun sotasyyllisyyslain tueksi marraskuussa vuonna 1945. Neuvostoliiton painostuksen jälkeen säädettiin sotasyyllisyyslaki, joka tuli voimaan takautuvasti.” Bjarne Kallis kirjoittaa asiasta US blogissaan ”Kansanedustajien Venäjän pelko” 22.11.2010. Kyseisessä kirjoituksessa Kallis ilmoittaa, että tuomioiden purkaminen edellyttää lakimuutosta, mitä varten aloitteen tekijä oli yrittänyt saada mahdollisimman monta kansanedustajien allekirjoitusta, muttei ole päässyt tavoitteeseen 100 kansanedustajan allekirjoituksista. Bjarne Kallis päättelee, että suomalaiset kansanedustajat eivät ole suostuneet allekirjoittamaan aloitetta sotasyyllisyystuomioiden kumoamisesta, koska ovat Venäjän pelon vallassa.


Viime vuosien aikana revisionistinen sotatulkinta, jonka tavoitteena on kumota Risto Rytin ja hänen kumppaneidensa sotasyyllisyystuomiot, on ollut näkyvästi esillä suomalaisissa tiedotusvälineissä. Tarkoituksena on toisen maailman sodan jälkeisen järjestyksen muuttaminen syyllistämällä venäläisiä ja luomalla viholliskuvia.

Yleisesti ottaen suomalaisten tietous jatkosodan alkamisajankohdasta ja syistä on heikkoa. Jatkosodan alkupäiväksi katsotaan 25.6.1941, jolloin Neuvostoliitto alkoi pommittaa Helsinkiä.

Todellisuudessa Suomi oli sitoutunut hyökkäämään Saksan rinnalla Neuvostoliittoon jo paljon aiemmin. 22.6.1941 Saksa aloitti operaatio Barbarossan hyökkäämällä Neuvostoliitoon. Samana päivänä Hitler ilmoitti julkisesti Suomen taistelevan Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon eri suunnista, mm. Suomen kautta 22.6. klo 4.00. käyttäen hyväkseen suomalaista lentokenttää ja satamia. Jo ennen hyökkäyspäivää 22.6. Suomessa oli yli 40 000 saksalaista joukkoa. Myös jo ennen 22. kesäkuuta suomalaiset sukellusveneet miinoittivat Suomenlahden, mukaan lukien Tallinnan edustan.

Eli siis ei pidä paikkaansa, että jatkosota alkoi Neuvostoliiton hyökkäyksestä, vaan Suomi oli sopinut hyökkäävänsä Neuvostoliittoon Saksan rinnalla. NL vastasi hyökkäykseen pommituksilla. Eli Natsi-Saksan liittolainen ja Hitlerin ihailija Ryti on vastuussa tuhansien suomalaisten ja neuvostokansalaisten kuolemista.

Radiopuheessaan 26.6.1941 Ryti sanoi ”Suomella on kuitenkin rinnallaan Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa valtakunnankansleri Hitlerin komennossa". Ryti kuvaili Hitleriä tuntevan sympatiaa suomalaisia kohtaan ja olevan yksityiselämässään "lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava, herkkä ihminen".

”Risto Rytin - samoin kuin Mannerheimin - ulkopoliittiset ratkaisut keväällä ja kesällä 1941 perustuivat siihen vakaumukseen, että Saksa voittaa mahdollisessa sodassa Neuvostoliiton. Tämä ajatus heijastuu elävästi Rytin jatkosodan syttymisen jälkeen pitämässä radiopuheessa, josta hän joutui vielä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä vastaamaan. Jälkeenpäin Ryti on todennut, ettei hän tuonakaan hetkenä uskonut Saksan voittavan koko maailmansotaa, mutta lyövän kyllä Venäjän.” (Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura).

Jo vuodesta 1919 Suomen kiihkomieliset suunnittelivat Suur-Suomen idean toteuttamista. 1920-luvulla suomalaiset nationalistiset ryhmät olivat tehneet useita hyökkäyksiä NL:n puolelle. Suomalaisten kiihkomielisten poliittiset provokaatiot 1930-luvulla johtivat talvisotaan. Jatkosodan aikana Natsi-Saksan rinnalla taistelleet suomalaiset joukot perustivat Karjalassa keskitysleirejä ja toteuttivat etnisiä puhdistuksia. Em. hävitysten johdosta Venäjän karjalaiset ovat luovuttaneet presidentti Tarja Haloselle korvausvaatimuksiaan.

Eli revisionistiset sotatulkinnat, joihin vaatimukset sotasyyllisyystuomioiden kumoamisesta perustuvat, ovat faktojen vääristelyä pyrkimyksenä muuttaa toisen maailman sodan jälkeistä järjestystä maalaamalla Venäjästä ja venäläisistä uhkakuvia ja sillä tavalla perustella tarvetta liittyä Natoon. Russofobian lietsojat yrittävät myös ylläpitää revanssihenkeä esittämällä vaatimuksia aluepalautuksista. On erittäin vaarallista provosoida tilannetta vaatimalla toisen valtion alueita. Kyseiset provokaatiot väistämättä johtavat konflikteihin, mikä lienee talouseliitin käskyläisinä toimivien revansistikiihkoilijoiden tarkoitus. Isänmaallisiksi itseään kutsuvat revansistit todellisuudessa vaarantavat Suomen turvallisuutta kolmannen osapuolen intresseissä.

On ilahduttavaa, että suurin osa kansanedustajista ei ole suostunut allekirjoittamaan yllämainittua Bjarne Kalliksen lakialoitetta sotasyyllisyystuomioiden kumoamiseksi.

Valtionjohdon tulisi puuttua revisionistisiin sotahistorian tulkintoihin sekä sotasyyllisyystuomioiden kumoamis- ja aluepalautusvaatimuksiin.