maanantai 15. marraskuuta 2010

Seliger-foorumi 2010

Suomalaisen delegaation jäsenenä olen vieraillut Venäjän Seliger-foorumilla 2010. Kokemus on ainutlaatuinen – upeat maisemat ja mahtava ilmapiiri. Seliger-foorumi 2010 on enemmäkseen nuorisolle tarkoitettu innovaatiofoorumi. Tuhannet nuoret ympäri Venäjää olivat kokoontuneet leirille kehittämään omia projekteja, ammentamaan tietoa, tutustumaan toisiinsa sekä valmistautumaan maailman suurimman valtion tulevaisuuden rakentamiseen. Seliger-nuoret olivat täynnä energiaa, aloitteellisuutta ja patriootista tunnetta. Nuoret uskovat vahvasti Venäjään ja ovat hyvin ylpeitä isänmaastaan. Nuorten isänmaallinen henki välittyy vierailijoille. Itsekin ostin leiriltä paidan, jossa lukee venäjäksi ”Olkaa ylpeitä venäläisyydestänne”.

Foorumi alkoi kansainvälisellä jaksolla, mutta muidenkin suomalaisten tavoin osallistuin johtajuus- ja ortodoksisuus- jaksoon. Majoituimme telttoihin komissaarien leirillä. Päivystävät komissaarit valmistivat ruokaa nuotiolla. Terve ravinto oli yksi foorumin pääteemoista, kuten myös hyvät tavat. Alkoholin käyttö on leirillä täysin kielletty. Kiinnitin huomioni siihen, kuinka sivistyneitä ja auttavaisia nuoret olivat. Leirillä rakennetaan hyvää pohjaa tulevaisuudelle. Päivän aikana foorumilla pidettiin useita luentoja eri aiheista, kuten maailman taloudesta, geopoliittisista asetelmista, informaatiosodan teknologioista, kulttuurien törmäyksistä, median roolista jne. Luennoilla opin paljon uutta. Leirillä oli myös mahdollisuus osallistua jumalanpalveluksiin.

Kuumuus tosiaan piinasi monia vierailijoita, mutta nuoret eivät näyttäneet erityisesti välittävään 40 asteen lämpötilasta. Onneksi leiri sijaitsi Seliger-järven rannalla, joten pullahtaminen järveen helpotti oloa huomattavasti. Kaunis Seliger-järvi on yksi Venäjän tunnetuimista nähtävyyksistä. Järven vesi on erittäin puhdas. Leirin läheisyydessä Seliger-järven rannalla sijaitsee Pyhän Niilin luostari, kirkossa on Pyhän Niilin jäännökset. Luostarin alueelle leiriläisille järjestettiin retkiä. Leirillä sai myös harrastaa erilaisia urheilulajeja, foorumilla kuului elävä musiikki. Lähes joka päivä leiriläiset saivat korkeanarvoisia vierailijoita, joiden joukossa on ollut mm. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev.


Monet Suomessa ovat jo ilmoittaneet halukkuutensa osallistua Seliger-foorumiin ensi vuonna. Kaikki halukkaat eivät välttämättä mahdu listalle. Sen takia olisi ehkä mielekkäästä järjestää myös Suomessa samantyyppistä foorumia.



  
Erittäin kattava informaatio foorumista löytyy sivuilta:


sekä Venäjän ykköskanavalta: